Play is practice.
Play is simulation.
It aptly activates children's brains,
but it is not innocent. Games, toys and children's equipment are designed to incorporate and promote certain skills. The little girl nurtures her piece of plastic and dresses it in pink, while the child in blue is caught up in a simulation of war or the act of driving his 3-inch metal car.
Fortunately, gender-neutral modes of play do exist, too. The outdoor playground, with its jungle gyms and monkey bars, originates from Germany and is in use worldwide today. The playground is, ultimately, a version of the man-made park: nature reconstructed in city space, tamed, shrunk and adapted to the needs of us humans. It is safe and restricted, usually fenced and physically differentiated from other public spaces. In all its ostensible freedom and good-willed simulations of nature, it is still a venue of control.
When childhood is understood as a passing chapter in life, it is appropriate to shove this short, mental play phase into physical areas of acting out needs and developments necessary for leading a successful life. Let us cage and control the conformist little monkeys! Let's program them to learn how to climb an aluminium igloo in the city centre, to try rock climbing on an apathetic mini mountain made of small square stones. Most importantly, let us Keep An Eye On Them.
”City streets are unsatisfactory playgrounds for children because of the danger, because most good games are against the law, because they are too hot in summer, and because in crowded sections of the city they are apt to be schools of crime.” (Theodore Roosevelt, 1907.)Play, isolated and categorized like this, is sadly separated from adulthood and from inspiring public spaces not designed exclusively for it. Thus, play is accidentally deprived of important forms of freedom and healthy anarchy. It begins to lack life.
 |
| Amsterdam 2011 |
 |
| Amsterdam 2011 |
 |
| Helsinki 2011 |
 |
| Amsterdam 2011 |
Kiva homma tää blogi ja kiva merkintä!
ReplyDeleteSikäli toivoa vielä on, että lapsilla taitaa yhä olla kykyä luoda omaehtoisia kokemuksia puistojen ja leikkikenttien kaltaisissa hallinnallissa tiloissa.
Mielenkiintoisia eroja muuten noissa kuvatuissa kapistuksissa: Helsingissä kuvattu värkki on tommoinen teollisen liukuhihnayhteiskunnan leikkiteline, josta heti tietää, mitä siinä täytyy tehdä. Tää Damin lelut vaikuttavat puolestaan jotenkin abstrakteilta - opettavat innovointia ja kekseliäisyyttä eli tärkeitä yrittäjäominaisuuksia!
Ajatus ei nyt taipunut oikein enkuksi.
Nää eikä tää.
ReplyDeleteKiitos Timo kommentista! Hauskaa että merkintä herätti ajatuksia.
ReplyDeleteOn toki hyvä että lapsille on olemassa tällaisia tiloja. Samalla on kiehtovaa ja mielenkiintoista, että kaupungeista on muodostunut sellaisia, että lapset ja leikki pitää erottaa omiksi fyysisiksi tiloikseen, aidata ja kontrolloida. Leikistä tehdään lähötkohtaisesti tarkoituksenmukaista ja johonkin hyvin spesifiin taitoon valmistavaa. Luovuuteen kannustetaan, mutta vain tiettyjen rajojen sisällä (kuten kai elämässä muutenkin).
Sinänsä kiinnostavaa myös se, että me koemme kuvien laitteet päinvastoin: emme vieläkään keksi, mitä Helsingin laitteessa pitäisi tehdä. Ehkä asumme siksi täällä :)
"On toki hyvä että lapsille on olemassa tällaisia tiloja. Samalla on kiehtovaa ja mielenkiintoista, että kaupungeista on muodostunut sellaisia, että lapset ja leikki pitää erottaa omiksi fyysisiksi tiloikseen, aidata ja kontrolloida. Leikistä tehdään lähötkohtaisesti tarkoituksenmukaista ja johonkin hyvin spesifiin taitoon valmistavaa. Luovuuteen kannustetaan, mutta vain tiettyjen rajojen sisällä (kuten kai elämässä muutenkin)."
ReplyDeleteSama. Leikkipaikat ja puistot (ja katuvalot ja viemärijärjestelmät...) ovat kontrollin mekanismeja, joilla tuodaan kuria ja järjestystä vaaralliseen ja muutoin sekasortoiseen kaupunkitilaan (kuten merkinnässä Rooseveltin kautta toki todettiinkin).
Kuitenkin: yhtä lailla mielenkiintoista on, miten lapset käyttävät näitä tarkoituksenmukaisiksi sorvattuja koneistoja toisin. (Tai en tiedä - tai muista - käyttävätkö, mutta voisin kuvitella, että aikamoisten fantisointien ympäristöiksi nekin taipuvat.) Siellä, missä on valtaa, on vastarintaa.
Ja noista Helsingin ja Amsterdamin vehkeistä vielä: mun silmissä toi Helsingin esimerkki näyttäisi muodostavan enemmän jonkinlaisen suljetun radan (vrt. liukuhihna), kun taas Damin, kaiketi paljon uudemmat, hökötykset ovat enemmän avoimia järjestelmiä, jotka postfordististen ihanteiden mukaisesti rohkaisevat kokeilemaan ja lähestymään asioita uusista kulmista.
Totta. Allekirjoitan/-mme kaiken tuon kyllä, onneksi; lapset ovat huomattavasti kekseliäämpiä kuin aikuiset, eivätkä välttämättä edes näe alumiini-iglua minään igluna vaan jonakin ihan muuna. Harmi kun ei enää muista millaista oli olla tietämättään tai vahingossa vastarintainen - muuttaa merkityksiä oman mielen mukaan, nähdä maailma huomattavasti jännittävämpänä paikkana.
ReplyDeleteSilti tuntuu, että nämä tarjotut oppimisen/vastarinnan tilat ovat leikkikenttien ulkopuolellakin liian usein epämukavan keinotekoisia, vrt. kaupungin tarjoama graffiti-seinä.
Joo, jos tekisin graffiteja, niin pitäis kyllä lopettaa siinä vaiheessa, jos kaupunki tarjoaa seinät.
ReplyDeleteBeing a kid before the digital era provided me great feelings while exploring my city surroundings, to be comfortable in charge of myself when alone, and to rely on friends to pull off some crazy and stupid adventure! Also, there weren’t youth recreation parks, mobile phones, or any sort of technology other than a flashlight and a pocket knife! We just had to made our way home at supper time :) Healthy anarchy to me was just that. I believe to be today a much better person thanks to it.
ReplyDeleteTiago, thanks again for your comment! This is how we feel, too. Being under supervision and control from when you're very young makes it frighteningly "normal" in later life as well, and in the worst case the tools to question this control disappear. This is exactly what those in power want. But as Timo said in his comments, it's also true that, fortunately, kids have a great ability to creatively make the most of what they are offered, and not use the playgrounds only as we think they do.
ReplyDelete